Peppi-Lotta Alanen tuo raikasta näkemystä suunnittelu- ja projektityöhön
Peppi-Lotta Alanen palaa ILMEen riveihin puolen vuoden tauon jälkeen vakituiseen Junior AD / projektikoordinaattorin rooliin.
Saskyn Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Ikatasta äskettäin valmistunut Peppi-Lotta Alanen on ILMEen tuore paluumuuttaja. Aikaisemmin harjoittelijana työskennellyt Peppi vahvistaa nyt rivejämme vakituisena Junior AD:na sekä projektikoordinaattorina.
”On huikeaa olla takaisin, tuntuu kuin en olisi lähtenyt ollenkaan. Roolini on nyt eri, ja on hauskaa palata osittain samoihin asiakkuuksiin kuin harkkarinakin. Minut on otettu ihanasti vastaan”, kertoo Peppi.
ILMEelle palaaminen on vastavalmistuneelle Pepille enemmän kuin mieluisa askel työuralla. Peppi palaa innolla työyhteisöön, jota hän kuvailee avoimeksi ja inspiroivaksi. Osaavassa porukassa on hyvä ja turvallinen olo kasvaa ammatillisesti.
”Kokeneempien ilmeläisten kanssa työskentely inspiroi ihan valtavasti. Vastavalmistuneena oma tyylini ja työtapani kehittyvät jatkuvasti, mutta harjoittelijanakin koin olevani yhtä joukkoa muiden suunnittelijoiden kanssa. ILMEellä tehdään hommia yhdessä ja tasavertaisesti – siitä saa hirmu paljon”, Peppi sanoo.
Peppi on aikaisemmin suunnitellut ja toteuttanut etenkin kotimaisille B2C-yrityksille erilaisia painomateriaaleja- ja taittoja sekä digitaalisia materiaaleja. Hänen pöydällään valmistuu laajasti eri materiaaleja myyntiesitteistä tuotepakkauksiin ja sosiaalisen median tarpeisiin.
”Monipuoliset työt painotuotteista digimateriaalien toteuttamiseen ovat yksi syy siihen, miksi halusin nimenomaan töihin mainostoimistoon ja ILMEelle. Oma vahvuuteni on etenkin taittotyössä, ja sitä taitoa haluaisin monipuolistaa ja vahvistaa jatkossakin”, Peppi kertoo.
Projektihallinnan taidot vahvana tukena suunnittelutyölle
Vastavalmistuneena Pepin yksi vahvuus on raikas näkökulma suunnitteluun ja näkemys viimeisimmistä markkinoinnin trendeistä. Lisäksi uteliaisuus uuden oppimiseen mahdollistaa ammatillista kasvua, joka näkyy hänen uudessa roolissaan. Pepin uuteen rooliin ILMEellä kuuluu Junior AD -suunnittelijan töiden lisäksi myös projektihallinnan tehtäviä.
”Harjoitteluroolissani ILMEellä pääsin mukaan suoraan asiakastyöhön, ja opintojeni lopussa otin valinnaisena kurssina yrittäjäkurssin. Sen aikana sain kokonaisvaltaisen kuvan siitä, mitä kaikkea asiakkuuksien hoitamiseen kuuluu suunnittelutyön lisäksi. Olen innoissani uudesta roolistani, sillä se laajentaa näkökulmaani entisestään”, Peppi sanoo.
Tällä hetkellä Peppiä inspiroivat erityisesti elokuvataide- ja musiikki. Viime aikoina häntä ovat sykähdyttäneet esimerkiksi Little Women -elokuvan kuvankaunis maailma ja tarina, sekä The Fall Guy -elokuva, joka tutkii elokuvia metatasolla.
Pepin osaaminen ja positiivinen asenne tekevät hänestä mitä parhaimman kollegan. Lämpimästi tervetuloa takaisin ILMEen riveihin, Peppi!