Siirry pääsisältöön

ValtraUusi Q-sarjan traktori ajattelee kuin ammattilainen ja työskentelee kuin peto

Traktorivalmistaja Valtra lanseerasi syksyllä 2022 uuden Q-mallisarjan. 230-305 HV -luokkaan sijoittuva Q-sarja oli merkittävä lanseeraus ja pitkään odotettu uutuus täydentämään Valtran mallisarjojen perheen. ILMEen tehtävä oli miettiä mallisarjalle lanseerauskonsepti, joka toisi esiin Q-sarjan vahvuudet voimakkaalla, suoraviivaisella ja mieleen jäävällä tavalla.

Ratkaisu

Kuten kaikessa Valtran tekemisessä, myös Q-sarjan kehitystyön keskiössä ovat asiakkaat. Asiakkaat olivat jo pitkään kaivanneet korkeamman hevosvoimaluokan traktoria, joka on sekä luotettava että vahva ja hoitaa vaivatta sekä pienet että isot työt. Q-sarjan markkinoinnissa pääviestit kumpusivat vahvuudesta ja voimakkuudesta, älykkyydestä ja helppokäyttöisyydestä kuin kumppanuudestakin.

Keskittyminen voimaan ja älyyn tuotti pääviestin ”Thinks like a pro. Works like a beast.”, johon inspiraatio löytyi nyrkkeilijä Muhammad Alin kuuluisasta ”Float like a butterfly, sting like a bee” -lausahduksesta. Kuten Ali, myös Valtran Q-sarjalainen yhdistää raa’an voiman ja älykkään työnteon parhaat puolet.

Viestin pohjalta ideoimme myös viestinnän ja sisältöjen jakamisen kahteen osaan, jossa pro-otsikon alla viestitään traktorin älyominaisuuksista ja helppokäyttöisyydestä ja beast-otsikon alla väkevyydestä ja voimasta. Tästä dualismista sekä nyrkkeilykehän valoista inspiroitui myös Q-sarjan mustavalkoinen, rohkea visuaalinen ilme, jossa leikitään valoilla ja varjoilla.

Mitä teimme?

  • Lanseerauskonsepti
  • Pää- ja tukiviestit (englannin kieliset)
  • Lanseerauksen päävisuaali
  • Kuinka peto tuodaan eloon: lanseerauksen jalkautuksen ideointi erilaisiin materiaaleihin ja kanaviin
  • Q-sarjan päävisuaali
  • Mallisarjan esitteen taitto ja kuvankäsittely

Q-sarjan myynti­odote ylittyi kolmin­kertaisesti jo pelkän lanseeraus­kiertueen aikana.

Onnistumiset

Valtran uusi Q-sarja on saanut ylistävän vastaanoton sekä asiakkailta että alan lehdistöltä. Lanseeraus saavutti jopa 4,4 miljoonan yleisön eri kanavissa. Traktori on voittanut julkaisunsa jälkeen sekä product design -kategorian Red Dot Awardin että Farm Machine Jury-palkinnon 2023. Jälkimmäisen palkinnon voittamiseen myötävaikutti rohkea ja onnistunut lanseerauskampanja.

Q-sarjan myyntiodote ylittyi kolminkertaisesti jo pelkän lanseerauskiertueen aikana. Jättimäisen myyntimenestyksen lisäksi Valtran teknologiat kävivät kaupaksi erinomaisesti. Automaattiohjaus myytiin jopa 90% tilatuista traktoreista. Myös Valtran Unlimited-studion erikoisvarustelut tilattiin reilusti yli 80% koneista. Q-sarjan NPS luku on ensimmäiseltä vuodelta erinomainen 70.

Q-sarjan verkkosivu: valtra.com/qseries

Ajattelee kuin ammattilainen, työskentelee kuin peto -slogan kuvaa traktoria hyvin. Siinä on tehoa ja kokoa erittäin raskaisiin töihin.

Q-sarja otettiin avosylin markkinoilla vastaan. 300 hp ja noin 9000 kg kasvavassa kokoluokassa kilpailijoilla on ollut tarjontaa jo pidemmän aikaa, eli markkinarakoa oli. Tämän lisäksi aivan loistavasti tehty ja segmenttiin soveltuva tuote räjäytti tilauspankin! Myös erittäin onnistunut lanseeraus ja lanseerauskiertue oli yksi avaimista menestyksekkääseen lanseeraukseen. ”Ajattelee kuin ammattilainen, työskentelee kuin peto” kuvaa traktoria hyvin. Siinä on tehoa ja kokoa erittäin raskaisiin töihin. Lisäksi siihen saa kaikki mahdolliset täsmäviljelyominaisuudet.

Aapo Aijasaho, Tuotemarkkinointipäällikkö, Valtra

Oivaltavasti markkinoille

Vahva kohderyhmätuntemus, sopiva markkinarako, loistava tuote ja oivaltavasti toteutettu, kohderyhmää puhutteleva lanseerausmarkkinointi triplasivat lanseerauskiertueelle asetetut myyntiodotteet.

Tiina Viljanen, Kaupallinen johtaja, ILME

Valtra Oy Ab

Valtra Oy Ab on Suomessa toimiva, yhdysvaltalaiseen AGCO-yhtiöön kuuluva traktoreiden ja maatalouskoneiden valmistaja, joka tunnetaan pohjoisista juuristaan ja traktoriensa helppokäyttöisyydestä, luotettavuudesta ja monipuolisuudesta. Valtran traktoreita valmistetaan Keski-Suomessa Suolahdessa ja Mogi das Cruzesissa, Brasiliassa. Valtra työllistää yli 1700 työntekijää ja Valtran koneita myydään yli 75 maassa.