Siirry pääsisältöön

Lahden museotNäyttävä näyttelyilme retrolla otteella

Radio- ja tv-museo Mastola on suomalaisen radio- ja tv-alan kehitystä esittelevä museo Lahden ikonisten radiomastojen juurella. Suunnittelimme Mastolan Retroa vai romua – elektroniikan elinkaaria -näyttelylle visuaalisen ilmeen, joka nostaa elektroniikan kulutustapojen käännekohdat esiin kiinnostavalla tavalla.

Retroa vai romua – elektroniikan elinkaaria

Mastolan Retroa vai romua – elektroniikan elinkaaria -näyttely tarkastelee kodin viihde-elektroniikan kehitystä ja sen kulutustottumuksissa tapahtuneita muutoksia vuosien varrella. Näyttely pureutuu myös radio- ja tv-mekaanikkojen työn murrokseen. Siinä missä rikkinäinen laite vietiin aiemmin korjattavaksi, korvataan se nykyään usein uudella. Samalla elektroniikan tuotantomäärät kasvavat ja laitteiden elinkaaret lyhenevät.

Näyttely tarvitsi visuaalisen ilmeen, joka kiinnittää huomion näihin tärkeisiin teemoihin.

Inspiraationa purettu elektroniikka

Näyttelyn visuaalisissa elementeissä retro kohtaa rohkeasti modernin, ja inspiraatiota on haettu myös puretusta elektroniikasta. Tavallisen katsojan silmissä avattu puhelin tai televisio voi näyttää sekavalta sotkulta, mutta todellisuudessa kyse on tarkkaan suunnitellusta insinöörimäisestä palapelistä, jossa jokaisella osalla on oma paikkansa ja tehtävänsä. Tähän ajatukseen nojaten näyttely on muotokieleltään selkeä ja geometrisen harkittu, kuitenkaan hauskoja twistejä unohtamatta.

”Kiitos Leena Kirves ja Mainostoimisto ILME antoisasta yhteistyöstä!”

Leena herätti visioni näyttelystä henkiin tekemällä upeaa työtä graafisen taiton ja kuvituksien suhteen.

Riikka Huuskonen, näyttelyamanuenssi, Radio- ja tv-museo Mastola

Lähde: LinkedIn

Mitä teimme?

  • Visuaalinen identiteetti
  • Näyttelyn tunnus
  • Kuvitukset
  • Näyttelyseinäkkeet ja oheismateriaalit

Lopputulos on huomiota herättävä, värikäs, rohkea, runsas sekä samaan aikaan hyvin harkittu ja selkeä kokonaisuus, joka haastaa kävijän pohtimaan elektroniikan elinkaarta aivan uudesta näkökulmasta. Erottuva ilme tekee näyttelystä helposti tunnistettavan niin museotilassa, katukuvassa kuin sosiaalisessa mediassa.

Radio- ja tv-museo Mastola

Lahden Radiomäellä sijaitseva Radio- ja tv-museo Mastola vie kävijän äänen ja kuvan matkalle menneiltä vuosikymmeniltä nykypäivään. Museossa pääsee tarkastelemaan radio- ja televisiotekniikkaa, ohjelmien tuotantoa sekä median vaikutusta suomalaiseen arkeen. Lahden Radioaseman historiaa -näyttely tutustuttaa kävijän Lahden suurasemaan ja sen lähtökohtiin. Kuulemiin ja näkemiin -näyttely pureutuu puolestaan suomalaisen radio- ja tv-alan historiaan ja tulevaisuuteen. Mediatunnelissa voi tutustua eri aikakausien suosikkiohjelmiin ja tuttuihin tv-kasvoihin, kun taas Elävä huone havainnollistaa, millaisia radio- ja televisiolaitteita suomalaisissa kodeissa on käytetty vuosikymmenten saatossa. Uutisankkurin taidot voi laittaa testiin chromakey-studiossa, jossa pääsee kokeilemaan green screen -tekniikkaa kameran edessä.

lahdenmastola.fi