
AINOAKauppakeskus AINOAn katalogiuudistus
Ilme puhalsi uutta henkeä kehittyvän ja kasvavan AINOAn tärkeimpään printtimediaan, kaksi kertaa vuodessa ilmestyvään katalogiin.
Ideoimme asiakkaan kanssa toteutetun strategiatyöpajan pohjalta näyttävän ja uuden lähestymistavan sekä sisällön. Katalogi koki todellisen muutoksen kertakäyttöisestä myyntijulkaisusta säilytettäväksi ideakuvastoksi ja myynnin edistäjäksi. Konseptin yhteydessä suunniteltu uusi kuvalinja on toiminut suunnannäyttäjänä myös muussa AINOAn mainonnassa. Idean, konseptin ja sisällöntuotannon lisäksi myös toteutus kuvausjärjestelyineen on tehty meillä.

Mitä teimme?
- Konseptisuunnittelu
- Sisällöntuotanto
- Graafinen suunnittelu
- Valokuvaus
Odotettu sesongin avaaja
Katalogi jaettiin osittain lähialueen koteihin, ja loput 120 000 kappaleen painoksesta noudettiin kauppakeskuksesta. Uudistuneen katalogin palaute on ollut positiivista, ja katalogi on pidetty sekä odotettu sesongin avaaja.
AINOA
AINOA on Espoon Tapiolassa sijaitseva, kasvava kauppakeskus. AINOA valmistui kokonaisuudessaan syksyllä 2019, jolloin kauppakeskuksessa on yhteensä yli 100 liikettä.
Katso myös

Teerenpeli
Teerenpelin verkkosivujen uudistusprojekti startattiin syksyllä 2024. Teerenpelin kasvava, eloisa brändi tarvitsi tuekseen alustan, joka mukautuu tuleviin myyntimahdollisuuksiin, heijastaa heidän rohkeaa toimintatapaansa ja palvelee asiakkaita saumattomasti eri kosketuspisteissä.
PTY ry – Muovikassien kulutuksen vähentäminen
Vuonna 2023 suomalaiset ostivat noin 344 miljoonaa muovikassia eli yli 61 kassia henkilöä kohti. EU:n lainsäädäntö edellyttää mailta toimia kassikulutuksen pysyväksi vähentämiseksi. Päivittäistavarakaupan ja ympäristöministeriön yhteisen viestintäkampanjan tavoitteena on vähentää kaupasta ostettujen kertakäyttöisten muovikassien kulutusta.