Heinin estradi on tekninen toteutus

Asiantuntijahaastattelu

Heinin estradi on tekninen toteutus

Isojen perussivustojen uudistukset päätyvät usein Heini Karvisen työpöydälle.

– Työssäni pitää ymmärtää oikeastaan kaikkea teknisen toteutuksen ympäriltä, ja myös hakukoneoptimointia. Pelkkä koodaustaito ei riitä, verkkokehittämisen ammattilainen Mainostoimisto Ilmeeltä toteaa.

Tekniikan visuaalisuus kiehtoo

Heini on ollut kiinnostunut nettisivujen koodaamisesta jo 13-vuotiaasta asti.

– Itsensä voittaminen ja uuden kehittäminen motivoi. Kaikkea tietoa ei tarvitse keksiä. Osaan ratkaista uudetkin eteen tulevat ongelmat etsimällä oikean tiedon.

Työn ydin on front end -koodausta, jossa Heinin vahva osaaminen liittyy visuaalisuuteen puoleen ja tekniseen toteuttamiseen.

– Ulkoasujen koodaamisesta todella nautin. Viimeksi olen paneutunut myös verkkosivujen tekniseen saavutettavuuteen, Heini kertoo innostuneena.

Saavutettavuus tarkoittaa, että sivusto on rakennettu moitteettomaksi käyttää erilaisilla päätelaitteilla ja apuvälineillä esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kokemus luo selkeät viestit asiakkaalle

WordPress-syväosaaja on jo suunnitteluvaiheessa mukana voimakkaasti muiden tukena.

– Yli 50 verkkosivun kokemuksella voin kertoa suoraan, ovatko ideat toteutettavissa. Tuomme kyllä tiimin kanssa esiin toimimattomuudet. Lopussa on oma estradini eli sivuston tekninen toteutus.

Koodauksen ammattilainen osaa viestiä vaikeista teknisistä asioista selkeästi, niin että asiakas todella ymmärtää.

”Yli 50 verkkosivun kokemuksella voin kertoa suoraan, ovatko ideat toteutettavissa.”

Heini Karvinen, Web Developer, Mainostoimisto Ilme

Joskus Heini tekee töitä nopeallakin aikataululla.

– Yhdelle asiakkaalle loimme kahdessa viikossa sen, mikä normaalisti vie neljä viikkoa, Heini kuvailee.

Lähes jokaisessa projektissa tulee vastaan monimutkaisia asioita.

– Niitä mietin sitten sunnuntaina suihkussa ja ratkaisu voi löytyä hyvinkin pienestä asiasta, kuten pilkusta väärässä paikkaa koodia. Välillä tuleekin tuuletusfiilis, kun saa homman toimimaan, Heini naurahtaa.

Hyvä sivuston tunnusmerkit Heinin mukaan

  1. Looginen rakenne. Liittyy vahvasti siihen, mitä on suunniteltu ja miten ne toteutuvat
  2. Ulkoasu on järkevä ja selkeä
  3. Verkkosivut ovat käyttäjäystävälliset
  4. Sivustoa on helppo kenen vain päivittää ja hallinnoida
Heini Karvinen

Heini Karvinen

Web Developer

040 129 9750