Siirry pääsisältöön

Katso ihmistä – Ecce homo

Internet tuli koteihin kenkiään pyyhkimättä. Google opetti meidät kysymään koneelta, kuka on kukin, mikä on hyvää ja mistä sitä saa. Wikipedia muutti tiedon yhteiseksi rakennustyömaaksi. Facebook teki ystävyydestä verkostoja, YouTube arjesta videota ja iPhone internetistä ylimääräisen ruumiinosan. Instagram estetisoi lounassalaatin siinä, kun TikTok paloitteli maailman muutaman sekunnin välähdyksiksi. Tekoäly alkoi suoltaa puolestamme lauseita, joita emme ehkä olisi itse keksineet, tai laiskuuttamme jaksaneet kirjoittaa.

Viimeiset 30 vuotta ovat olleet keksintöjen, kriisien, innovaatioiden, ismien, alustojen ja algoritmien paraatia. Toisinaan ei olla pysytty rytmissä, välillä vauhti on laahannut. Välillä taas tempo on ollut kovempi kuin marssijoiden kunto ja koordinaatio olisi sallinut. Ja aina ei ole ollut selvää, kuka marssimestarin sauvaa heiluttaa. Matka on kuitenkin taittunut.

Kaiken keskellä on helppo ajatella, että ihminen on varmaan muuttunut perusteellisesti. Että meistä on tullut jotain aivan muuta: nopeampia, lyhytjänteisempiä, pinnallisempia, tehokkaampia ja digitaalisempia. Niin varmasti onkin. Käyttäytymisemme on muuttunut, välineistä puhumattakaan. Rytmi on eri. Joskus istahdimme koneelle, avasimme selaimen ja ”kävimme internetissä”. Nyt olemme online joka hetki.

Muutos koski välineiden lisäksi myös luottamusta, valtaa ja haavoittuvuutta. GDPR muistutti, ettei data ole pelkkää raaka-ainetta, vaan myös luottamuksen mitta. #MeToo osoitti, että maine voi muuttua yhdessä yössä, ja että arvoista puhuminen on turhaa, jos toiminta ei kestä tarkastelua. Pandemia kiihdytti lähes kaikkea. Etätyö, verkkokauppa, videopalaverit ja digitaalinen asiakaspalvelu siirtyivät marginaalista keskelle arkea. Moni asia, jonka piti tapahtua viidessä vuodessa, tapahtuikin viidessä viikossa. Ja juuri kun totuimme tähän, generatiivinen tekoäly alkoi muuttaa sisällön tekemistä, tiedon hakua, asiakaspalvelua, suunnittelua, luovaa työtä ja oikeastaan kaikkea.

Mutta ihan pohjimmiltaan?

Kun katsoo tarkemmin, muutoksen keskellä, hiukan hämillään, seisoo tuttu hahmo. Ihminen, joka haluaa kuulua joukkoon ja pelkää jäävänsä ulkopuolelle. Ihminen, joka etsii merkitystä ja hyväksyntää, vähän helpompaa huomista, turvaa, iloa, asemaa. Rakkautta. Ihminen, joka haluaa tulla nähdyksi, mutta ei liian paljaana. Kuulluksi, mutta ei väärinymmärretyksi. Vapaaksi, mutta ei yksin.

Markkinointi on seurannut meitä kanavasta toiseen. Verkkoon, hakukoneisiin ja sosiaaliseen mediaan. Se on löytänyt tiensä taskuun, syötteisiin, videoihin, podcasteihin. Vaikuttajien keittiöihin. Ja lopulta tekoälyn tuottamiin vastauksiin ja sisältötulvaan. Jokaisessa vaiheessa se on sanonut keksineensä jotain uutta. Kohdentamisen, personoinnin ja sitouttamisen. Yhteisöllisyyden ja aitouden. Keskustelun. Tarinan.

Usein kyse on ollut vanhoista asioista uusilla välineillä ja uusilla nimillä. Data auttaa näkemään tarkemmin, formaatti pysäyttämään nopeammin ja kanava kuljettamaan viestin pidemmälle. Mutta yksikään niistä ei yksin riitä. Luottamus rakentuu edelleen kokemuksista, jotka tuntuvat johdonmukaisilta ja rehellisiltä. Huomio syvenee merkityksestä. Vaikuttavuus syntyy, kun viesti osuu johonkin todelliseen: tarpeeseen, pelkoon, toiveeseen tai unelmaan.

Paljon on toki muuttunut. Markkinointi ei enää voi puhua ylhäältä käsin. Yleisö vastaa ja arvioi. Se jakaa, pilkkaa, puolustaa ja muokkaa viestiä. Brändi ei omista tarinaansa samalla tavalla kuin ennen. Yksittäinen asiakaskokemus voi levitä maailmanlaajuiseksi todisteeksi, nostaa tai kaataa. Arvot eivät saa jäädä juhlapuheisiin, eikä dataa voi kerätä kuin uusiutuvaa luonnonvaraa. Demografia-ajattelun viattomuus katosi. Kolmessakymmenessä vuodessa markkinointi oppi näkemään ihmisen myös käyttäytymisenä, kiinnostuksina, arvoina ja aikomuksina.

Viimeisten 30 vuoden aikajana on teknologiajanan lisäksi myös ihmiskuvan aikajana. Se on tarina vallasta, huomiosta ja luottamuksesta. Siitä, kuka saa puhua, kuka tulee kuulluksi ja millä ehdoilla. Internet paljasti uteliaisuutemme ja hakukoneet epävarmuutemme. Sosiaalinen media paljasti kaipuumme tulla hyväksytyksi. Älypuhelin ruokki levottomuuttamme ja pandemia osoitti haavoittuvuutemme. Tekoäly paljastaa nyt suhteemme ajatteluun ja luovuuteen, miksei laiskuuteenkin. Markkinoinnin suurin virhe on aina ollut taipumus unohtaa ihminen sen asian taakse, johon kulloinkin uskotaan: välineen, datan, formaatin, kanavan, kohderyhmän, algoritmin, trendin tai uuden opin taakse. Ensin ihminen oli vastaanottaja. Sitten kuluttaja, käyttäjä, profiili, segmentti, eväste, liidi, impressio. Nyt…prompti.

Ei.

Katso ihmistä, joka selaa, koska kaipaa yhteyttä. Ostaa, koska etsii ratkaisua tai tunnetta. Jakaa, koska haluaa kuulua johonkin. Suuttuu, koska kokee tulleensa sivuutetuksi. Luottaa, jos hänet kohdataan rehellisesti, mutta kääntyy pois, jos häntä kohdellaan pelkkänä kohderyhmänä.

Rakastaa, jos häntä rakastetaan. Katso ihmistä.

Teksti: Risto Etelämäki  /  Taitto: Olli Karhu

Lue ILME Magazinea

Täyttämällä oheisen lomakkeen pääset lukemaan ILME Magazinen digiversiota selaimessa tai latamaan halutessasi lehden PDF-tiedoston koneellesi.