HAASTE

TAPAHTUMA, JOKA TAVOITTAA AIEMPAA LAAJEMMAN YLEISÖN

 

Kuninkuusravit on Suomen raviurheilun tunnetuin brändi, joka kerää vuosittain heinä-elokuun vaihteessa järjestettävään tapahtumaviikonloppuun reilun 50 000 hengen yleisön elämään mukana hevosten mitellessä paremmuudestaan ravilähdöissä.

RATKAISU

UUDISTETTU BRÄNDI JA ELÄIMYKSELLINEN TAPAHTUMAKONSEPTI

Perinteikkäät Kuninkuusravit keräävät ravikansaa ja hevosharrastajia vuosittain eri paikkakunnilla järjestettävään suurtapahtumaan. Asiakkaan kanssa yhteisesti toteutetun kohderyhmäanalyysin sekä työpajan kautta määritimme uusia Kuninkuusravien vierailijaryhmiä.

Havaitsimme myös, että vuosittain muuttuvat tapahtumailme ja pääviestit eivät tuo Kuninkuusraveille yhtenäistä brändiä, josta myös hevosurheiluun perehtymättömätkin tunnistaisivat ja muistaisivat tapahtuman. Aloimme rakentaa uutta yhtenäistä Kuninkuusravien brändiä, jota tullaan käyttämään vähintään kolmessa seuraavassa tapahtumassa: 2019 Lahdessa, 2020 Seinäjoella ja 2021 Forssassa.

Brändityöhön kuului olennaisesti visuaalisen ilmeen uudistus sekä pääviestien, käytettävän sanaston että tone-of-voicen määrittäminen. Visuaalinen konsepti konkretisoitui jo vuoden 2018 aikana Lahden tapahtuman ennakkomarkkinointimateriaaleiksi aina verkkopalvelu-uudistuksesta merchandise-tuotteisiin.

Lisäksi loimme Lahdessa 2.–4.8. järjestettäviin Kuninkuusraveihin tapahtumakonseptin, joka tuo yhteen ravitapahtuman elämyksellisyyden ja viihteelliset elementit muun muassa iltajuhlassa esiintyvien kotimaisten tähtiartistien kautta. Kuninkuusravien uutta, eläimyksellistä tapahtumakonseptia ideoimme laajasti aina eri tapahtuma-alueiden ohjelmistosta tapahtuman yleistunnelmaan saakka.

TULOKSET

Yhteistyössä tapahtumaorganisaation sekä lähivuosien ravijärjestäjien kanssa olemme luoneet vähintään kolme vuotta kestävän tapahtumabrändin Kuninkuusraveille. Brändiuudistus on kerännyt tapahtuman sidosryhmiltä ja aktiivisilta kävijöiltä positiivista palautetta. Jokimaan Ravikeskuksessa 2.-4.8.2019 kisatuista Lahden Kuninkuusraveista nautti lähes 60 000 katsojaa – katsojamäärä on Kuninkuusravien historian kolmanneksi suurin.

TIIMI

Kirsi Grünn / asiakasvastaava
Antti Toivanen / konseptointi, visuaalinen identiteetti
Janne Riihimäki / teknologiajohtaja
Susann Nurmi / tuotanto-AD
Elina Savenius / tuotanto-AD
Anna Valkonen / copywriter, tapahtumakonseptisuunnittelu
Siiri Salo / copywriter