Usein kun uusi asiakkuus alkaa, tunne on kihelmöivän innostunut. Aivan kuin astuisi uuden maailman portista sisään ja saisi alkaa availla laatikoita, selailla valokuva-albumeita ja lähteä kävelylle polulle, jonka päätepisteestä ei ole tietoa. Onko polun päässä pieni lampi, jossa ui joutsenia vai kenties maisemapaikka yli mäntymetsän? Sama toistuu myös tuttujen asiakkaidemme kanssa uusien projektien ja suunnanvaihdosten yhteydessä. Polku on jo niin tuttu, että lähdemme yhdessä raivaamaan uutta risteystä, josta saattaakin löytyä jotain, mitä kukaan ei uskonut löytyvän.

Näillä matkoilla tulee monesti eteen esteitä. Alkaa pelottaa. Polku onkin kasvanut umpeen – onko meillä uskallusta ottaa raivaussahat käsiin ja leikata rönsyjä? Vai käännyttäisiinkö sittenkin takaisin ja palattaisiin tutulle tielle? Oman kokemukseni mukaan Suomessa kuljetaan usein sitä tuttua polkua. Silloin tiedetään, että seuraavan kulman takana näkyy jo valoa ja sitten ollaankin perillä. Ei siellä mitään uutta ole odotettavissa, mutta ainakin tietää, mitä on vastassa. Ei uskalleta etsiä menestystä, vaan mennään niin kuin on aina menty.

Tämä koetaan usein myös meidän neuvottelupöydässämme. Ehdotamme rohkeaa lopputulosta, ja matkalla rohkeus laimenee ja paniikki iskee: Entä jos joku suuttuu? Lähettää palautteen? Nousee somekohu? Mutkat suoraksi vetäen: sehän olisi mahtavaa! Silloin pääsisitte aitoon vuorovaikutukseen asiakkaidenne kanssa ja voisitte viestiä siitä, mitä oikeasti olette. Pääsisitte savolaisittain sanottuna ”jutulle”. Virheetöntä ei ole olemassakaan. Aitoa rakastetaan. Ihmiset pitävät siitä, että yrityksillä on jotain sanottavaa ja jokin mielipide ja yritykset seisovat rohkeasti valitsemansa asian takana. ON JOTAIN! Hajuton ja mauton ei kiinnosta ketään. Ei se tosin aiheuta protestejakaan.

Jos lähdetään hakemaan todellista menestystä tai luomaan vaikkapa viraali-ilmiötä (joka on usein jopa tilauksemme otsikko), sitä ei saavuteta tekemällä asioita kuten ennen ja lisäämällä kiva kuva päälle tai toimittamalla teksti uusiksi. Jos lisätään vielä sisältöä siitä, miten oikeasti meillä asiat perustuvat faktoille, ja kerrontaa vaikkapa mittaustuloksista, pääasia on jo unohtunut. Pääasia eli se, kun ollaan lopulta raivattu tie läpi arveluttavan metsän ja maisema avautuu silmien edessä niin upeana, että kurkkua kuristaa.

HANNA JOKINEN

Strategi / yksikönjohtaja Tampere
050 411 4191
hanna@ilme.fi

 

Tilaa uutiskirje