Vuosi 2018 on videon vuosi. Tätä on toki toisteltu jo ainakin vuodesta 2015 asti, mutta Instagram Stories -toiminnon räjähdysmäisen kasvun ja uusien ominaisuuksien myötä hokemasta on viimein tulossa täyttä totta. Instagram Storiesia käyttää päivittäin jo 400 miljoonaa ihmistä. Se on jättänyt tyystin varjoonsa mm. Snapchatin, jonka luvut ovat jääneet 191 miljoonaan päivittäiseen käyttäjään.

Miksi näin?

Instagram päivittää jatkuvasti Stories-ominaisuuttaan uusilla elementeillä. Video on helppo tapa kertoa tarinaa. Yhdistä kuvamateriaaliin tekstiä ja vaikka gif-animaatio, ja olet jo ihan uudenlaisen sisällön luomisen äärellä. Instagram Stories on lisännyt tarinankerrontaan yhden sävyn lisää tuomalla mukaan ominaisuuksia, joilla voit erittäin matalalla kynnyksellä sitouttaa yleisöäsi. Maksimissaan 15 sekunnin videolla ehdit saada paljon enemmän aikaiseksi kuin millään muulla aikaisemmalla some-päivityksen muodolla.

Askarruttaako, mitä yleisösi on mieltä palveluistasi tai vaikka tuotteesi uudesta väristä?
Kysy sitä suoraan heiltä!

Sinulla on uusi idea?
Testaa se yleisölläsi houkuttelemalla heidät äänestämään idean kiinnostavuudesta. Mekin testasimme tätä Ilmeellä – ristiriitaisin tuloksin, joten jatkamme kehitystyötä!

Oletko kahden vaiheilla?
Pistä yleisö äänestämään.

Kaikkia näitä ominaisuuksia voi muokata hyvinkin kattavasti omalle kohderyhmälle sopivaksi.

Sekä lyhyttä että pitkää

Stories-ominaisuuden lisäksi Instagram on lähtenyt hippasille myös YouTuben kanssa. Kesällä 2018 lanseerattiin IG TV, johon käyttäjät voivat ladata jopa tunnin mittaisia videoita (toki tämä riippuu seuraajamääristä). Pidemmän tarinankerronnan myötä Instagram on tekemässä hidasta mutta varmaa aluevaltausta koko visuaalisen markkinoinnin kentällä.

Mutta miksi kertoisin tarinan?

Bisneksessä ROI eli return of investment on se, mikä puhuu. Paljonko rahaa tämä tuo taloon siihen nähden, mitä tähän on laitettu paukkuja? Filosofian tohtori, tarinankerronnan mestari Karen Dietz puhuu blogissaan pehmeästä ja kovasta ROIsta.

Kova ROI on helposti mitattavissa: Ihmisoikeuslakimies Bryan Stevenson piti TED-puheen aiheella “We Need To Talk About An Injustice” ja sai pisimmät seisovat aplodit TED-talkien historiassa. Entäpä raha? Stevenson keräsi miljoonan dollarin verran lahjoituksia heti puheensa päättymisen jälkeen.

Pehmeä ROI on vaikeampi mitata, mutta tuottaa lopulta tulosta: tarinoilla tuot arvoa asiakkaillesi. Tämä arvo kertyy, ja tulee hyvin todennäköisesti johtamaan ennemmin tai myöhemmin ostopäätökseen. Tuoton saaminen kestää kauemmin, mutta matkalla se sitouttaa asiakkaitasi pidemmäksi ajaksi.

Kumpikin on tärkeää, mutta jos et kerro yhtäkään tarinaa, et saa kumpaakaan.

Ota yhteyttä, niin laitetaan teidän tarinat kuntoon!

Tai kurkkaa, millaista videomatskua olemme tehneet esimerkiksi Kaupan liiton Omat kassit mukana -kampanjaan!

Siiri Salo

Siirin henkilökohtainen lempisome on Instagram ja erityisesti Stories-ominaisuus. Vilkaise @suurisalo Instagramissa!